Hei,
Asuntovaunumme Rollikka oli ilmeisen tyytyväisenä talvehtinut Dalmatiassa. Lähdimme päivän parin kesään totuttelun jälkeen liikenteeseen ja olemme nyt jo Kreikan puolella, Epiroksen maakunnan pääkaupungissa, Ioanninassa. Tekee mieli kertoa jotain matkalla melko nopeasti läpiajetuista maista Montenegrosta ja Albaniasta, joiden vaiheita ei ainakaan meikäläinen ole tullut ennen tarkemmin seuranneeksi.
Montenegroon ajettuamme emme oikein tienneen tulimmeko EU:n alueelle vai ei. Valuutta oli ainakin euro mutta ymmärsin niin, ettei täysjäsenyydestä vielä voi puhua. Pitkä liittosuhde Serbiaan katkesi lopullisesti vasta v.2006 ja tämä runsaan 600.000 asukaan vuoristovaltio julistautui itsenäiseksi ja sai heti laajalti kansainvälistä tukea ja EU:n suuntaankin näytettiin vihreätä valoa.
Meidän piti ajaa vain maan läpi mutta löysimme kuitenkin rannikon eteläpäässä yhden nätin leirialueen. Oikeastaan kahden vierekkäisen pienen alueen emännät kilpailivat meistä. Camping Olivan muori lopulta opasti meidät tieltä sisään omalle alueelleen. Olimme kenties vuoden ensimmäiset asiakkaat. Kaikki palvelut pelasivat. Tyytyväisinä jatkoimme seuraavana aamuna matkaa 10 euroa köyhempinä.
Albania on oma mielenkiintoinen lukunsa. Onneksi saimme jo Dubrovnikista hankittua kirjallisuutta aiheesta. Albaniasta sen hankkimiseen ei ollut mitään mahdollisuuksia. Seuraavassa sekavasti jotain siitä mieleen jäänyttä:
Maan pitkä historia on varsin sekava. Yksi suhteellisen selkeä jakso oli Ottomaanien valtakausi, joka kesti lähes 500 vuotta. Sekään ei ollut helppoa. Vaikka vääräuskoiset saivat elää valtion suojeluksessa, joutuivat he maksamaan kovaa veroa ja lisäksi luovuttamaan yhden poikalapsen, ei kuitenkaan ainoataan, valtiolle. Heistä koulutettiin mm.eliittisotilaita, janitsaareja Turkin sulttaanin kaartiin. Tätä välttääkseen monet kääntyivät islamin uskoon tai ainakin teeskentelivät niin tehneensä.
Maassa on monia etnisiä ryhmiä ja uskontokuntia. Yksi aiemmin minulle tuntematon mielenkiintoinen oppi on bektashismi. Se on joskus 1300-luvulla islamin valtavirrasta erkaantunut sufi-lahko. Pääpaikka on nykyisin Albaniassa sen jälkeen kun sen harjoittaminen Turkissa kiellettiin.
1900 luvun alussa Albaniassakin alettiin haaveilla itsenäisestä kansallisvaltiosta ja v.1912 tehtiin itsenäisyysjulistus ja erinäisten sotien ja neuvottelujen jälkeen Ottomaanit lähtivät maasta. Mutta uutta valtiota ei hevin saatu syntymään. Ensimmäisen maailmansodan melskeissä albanialaiset tappelivat kaikkia vastaa ja keskenäänkin. Sekasortoisessa tilanteessa yksi kyläpäällikkö sai huudatettua itsensä Albanian kuninkaaksi ja hän pysyikin sellaisena aina vuoteen 1939, jolloin Mussolini liitti Albanian Italiaan. Toisessa maailmansodassa ja sen jälkeen taas kaikki muuttui. Enver Hoxha ja kommunistinen puolue piti pitkään maata ja sen kansalaisia rautaisessa otteessaan. Maa julistettiin maailman ensimmäiseksi ateistiseksi valtioksi. Vähitellen maa eristäytyi ja suhteet kaikkiin liittolaisiin, viimeksi Kiinaan, katkesivat.
Sekavuus hallinnossa ja levottomuudet lisääntyivät jälleen Hoxhan kuoltua ja kommunistien menetettyä valtaansa. Järjestäytynyt ja järjestäytymätön rikollisuus levisi monissa muodoissaan. 1990 luvun Balkanin sotien seurauksena Albania vastaanotti vielä lähes puoli miljoonaa Kosovon pakolaista. 2000-luvulla olot ovat vähitellen vakiintuneet ja taloudellinen tilannekin parantunut. Tosin maan eri osien välillä on suuria eroja.
Kun ajelimme Tiranan ja Durresin seuduilla rakennettuja uusia teitä hämmästyimme aivan älyttömän suurta huoltoasemien määrää. Vanhoja hylättyjä ja uusia hienoja huoltoasemia oli 500 metrin välein. Toinen hämmästyksen aihe erityisesti Durresista etelään oli valtava keskeneräisten mutta hiljaisten ja valmiiksi rakennettujen mutta asumattomien talojen määrä. Jostain kuulimme, että nämä kummallisuudet ovat keinoja järjestäytyneen rikollisuuden rahan pesulle.
Mutta luonto on suuressa osassa maata todella hienoa. Sitä saimme ihailla kun ajoimme Vloren ja Saranden kautta Kreikan rajalle. Toinen tie etelään, joka oli ainoa navigaattorimme tuntema, oli tietöitten takia kuulemma huonossa kunnossa. Subaru sai naama punaisena ykkösellä kiivetä jyrkkiä serpentiinejä. Ajotietokoneen polttonesteen kulutusmittari oli pitkiä jaksoja tapissa eli kulutus oli yli 50litraa/100km. Mutkia ei kannattanut oikoa. Sen verran syviä "ojat" olivat tällä rannassa kulkevalla tiellä, joka välillä kiipesi yli kilometrin korkeuteen.
Sattumalta osasimme perille. Meillä oli leirintäalue Pa Emerin isännän paperinpalalle piirtämä summittainen kartta. Tienviitoja ei Albaniassa kovin paljon harrasteta. Isäntä vaihtoi meille myös 7000 lekaa 50 eurolla. Sillä saimme 40 litraa dieseliä. Maassa ei muuten ole montaa leirintäaluetta. Hyviä hotelleja rannikolla kyllä löytyy. Luulen kuitenkin, että paluumatkan teemme laivalla Kreikasta Italiaan.
Terveisin
Yrjö, Camilla ja Tuikku
Napsauta kuvaa, kun haluat nähdä sen suurempana.Asuntovaunumme Rollikka oli ilmeisen tyytyväisenä talvehtinut Dalmatiassa. Lähdimme päivän parin kesään totuttelun jälkeen liikenteeseen ja olemme nyt jo Kreikan puolella, Epiroksen maakunnan pääkaupungissa, Ioanninassa. Tekee mieli kertoa jotain matkalla melko nopeasti läpiajetuista maista Montenegrosta ja Albaniasta, joiden vaiheita ei ainakaan meikäläinen ole tullut ennen tarkemmin seuranneeksi.
Montenegroon ajettuamme emme oikein tienneen tulimmeko EU:n alueelle vai ei. Valuutta oli ainakin euro mutta ymmärsin niin, ettei täysjäsenyydestä vielä voi puhua. Pitkä liittosuhde Serbiaan katkesi lopullisesti vasta v.2006 ja tämä runsaan 600.000 asukaan vuoristovaltio julistautui itsenäiseksi ja sai heti laajalti kansainvälistä tukea ja EU:n suuntaankin näytettiin vihreätä valoa.
Meidän piti ajaa vain maan läpi mutta löysimme kuitenkin rannikon eteläpäässä yhden nätin leirialueen. Oikeastaan kahden vierekkäisen pienen alueen emännät kilpailivat meistä. Camping Olivan muori lopulta opasti meidät tieltä sisään omalle alueelleen. Olimme kenties vuoden ensimmäiset asiakkaat. Kaikki palvelut pelasivat. Tyytyväisinä jatkoimme seuraavana aamuna matkaa 10 euroa köyhempinä.
Albania on oma mielenkiintoinen lukunsa. Onneksi saimme jo Dubrovnikista hankittua kirjallisuutta aiheesta. Albaniasta sen hankkimiseen ei ollut mitään mahdollisuuksia. Seuraavassa sekavasti jotain siitä mieleen jäänyttä:
Maan pitkä historia on varsin sekava. Yksi suhteellisen selkeä jakso oli Ottomaanien valtakausi, joka kesti lähes 500 vuotta. Sekään ei ollut helppoa. Vaikka vääräuskoiset saivat elää valtion suojeluksessa, joutuivat he maksamaan kovaa veroa ja lisäksi luovuttamaan yhden poikalapsen, ei kuitenkaan ainoataan, valtiolle. Heistä koulutettiin mm.eliittisotilaita, janitsaareja Turkin sulttaanin kaartiin. Tätä välttääkseen monet kääntyivät islamin uskoon tai ainakin teeskentelivät niin tehneensä.
Maassa on monia etnisiä ryhmiä ja uskontokuntia. Yksi aiemmin minulle tuntematon mielenkiintoinen oppi on bektashismi. Se on joskus 1300-luvulla islamin valtavirrasta erkaantunut sufi-lahko. Pääpaikka on nykyisin Albaniassa sen jälkeen kun sen harjoittaminen Turkissa kiellettiin.
1900 luvun alussa Albaniassakin alettiin haaveilla itsenäisestä kansallisvaltiosta ja v.1912 tehtiin itsenäisyysjulistus ja erinäisten sotien ja neuvottelujen jälkeen Ottomaanit lähtivät maasta. Mutta uutta valtiota ei hevin saatu syntymään. Ensimmäisen maailmansodan melskeissä albanialaiset tappelivat kaikkia vastaa ja keskenäänkin. Sekasortoisessa tilanteessa yksi kyläpäällikkö sai huudatettua itsensä Albanian kuninkaaksi ja hän pysyikin sellaisena aina vuoteen 1939, jolloin Mussolini liitti Albanian Italiaan. Toisessa maailmansodassa ja sen jälkeen taas kaikki muuttui. Enver Hoxha ja kommunistinen puolue piti pitkään maata ja sen kansalaisia rautaisessa otteessaan. Maa julistettiin maailman ensimmäiseksi ateistiseksi valtioksi. Vähitellen maa eristäytyi ja suhteet kaikkiin liittolaisiin, viimeksi Kiinaan, katkesivat.
Sekavuus hallinnossa ja levottomuudet lisääntyivät jälleen Hoxhan kuoltua ja kommunistien menetettyä valtaansa. Järjestäytynyt ja järjestäytymätön rikollisuus levisi monissa muodoissaan. 1990 luvun Balkanin sotien seurauksena Albania vastaanotti vielä lähes puoli miljoonaa Kosovon pakolaista. 2000-luvulla olot ovat vähitellen vakiintuneet ja taloudellinen tilannekin parantunut. Tosin maan eri osien välillä on suuria eroja.
Kun ajelimme Tiranan ja Durresin seuduilla rakennettuja uusia teitä hämmästyimme aivan älyttömän suurta huoltoasemien määrää. Vanhoja hylättyjä ja uusia hienoja huoltoasemia oli 500 metrin välein. Toinen hämmästyksen aihe erityisesti Durresista etelään oli valtava keskeneräisten mutta hiljaisten ja valmiiksi rakennettujen mutta asumattomien talojen määrä. Jostain kuulimme, että nämä kummallisuudet ovat keinoja järjestäytyneen rikollisuuden rahan pesulle.
Mutta luonto on suuressa osassa maata todella hienoa. Sitä saimme ihailla kun ajoimme Vloren ja Saranden kautta Kreikan rajalle. Toinen tie etelään, joka oli ainoa navigaattorimme tuntema, oli tietöitten takia kuulemma huonossa kunnossa. Subaru sai naama punaisena ykkösellä kiivetä jyrkkiä serpentiinejä. Ajotietokoneen polttonesteen kulutusmittari oli pitkiä jaksoja tapissa eli kulutus oli yli 50litraa/100km. Mutkia ei kannattanut oikoa. Sen verran syviä "ojat" olivat tällä rannassa kulkevalla tiellä, joka välillä kiipesi yli kilometrin korkeuteen.
Sattumalta osasimme perille. Meillä oli leirintäalue Pa Emerin isännän paperinpalalle piirtämä summittainen kartta. Tienviitoja ei Albaniassa kovin paljon harrasteta. Isäntä vaihtoi meille myös 7000 lekaa 50 eurolla. Sillä saimme 40 litraa dieseliä. Maassa ei muuten ole montaa leirintäaluetta. Hyviä hotelleja rannikolla kyllä löytyy. Luulen kuitenkin, että paluumatkan teemme laivalla Kreikasta Italiaan.
Terveisin
Yrjö, Camilla ja Tuikku
